torstai 15. lokakuuta 2015

Väsymystä, inspiraation puutetta & taukoa

Heipä hei vaan kaikille! Kuten varmasti olettekin huomanneet, on täällä blogin puolella ollut aika hiljaista. En ole asiaan mitenkään tyytyväinen, mutta niin se menee. On siis aika tehdä vaikea, mutta helpottava ilmoitus;

Blogi hiljenee nyt virallisesti tauolle.


Syynä tähän on ihan kirjoittajan jaksamattomuus ja inspiraation puute. Blogini on minulle parhaimmillaan rentoutumista ja mukavaa tekemistä. Lähiaikoina kuitenkin ajatus blogista ja sen päivittämisestä on tuntunut ainoastaan pakolliselta ja aikaa vievältä. En halua, itseni enkä muiden takia, kirjoittaa sellaisessa olotilassa. Uskon, että kirjoittamisen ydin on juuri se, että kirjoittaja laskeutuu vapaaehtoisesti sanojen valtaan ja nauttii siitä. Tätä haluan vaalia omassa kirjoittamisessani ja siksi päätin mietinnän jälkeen tehdä näin.

Se, onko tämä väliaikainen paussi vai tämän blogin tienpää, ei ole tiedossa. Aika saa näyttää, mihin tulevaisuuden tiet vievät. Suuri kiitos kaikille mukana olleille, lukijoille, kommentoijille, taustajoukoille. Oikein ihanaa syksyä ja tulevia aikoja kaikille!

maanantai 3. elokuuta 2015

Kirja: Läpi yön

Huh, miten aika kuluu! Siitäkin on jo viikko, kun lupasin jotain kirjoittaa. Kun täyttää päivänsä musiikilla, haaveilulla ja hyvillä Fanfictioilla, ne tuntuvat niin lyhyiltä ja nopeilta. Jos nyt vaikka pääsisin kirjoitusmoodiin ja blogikin heräisi taas eloon! Pidemmittä puheitta analysoitavaksi pääsee vaihteeksi suomalainen teos!

Teos: Läpi yön
Kirjailija: Terhi Rannela
Kustantaja: Otava
Painovuosi: 2014
Genre: nuorten kirjallisuus, kaunokirjallisuus


Siitä onkin jo jonkin aikaa, kun olen tämän lukenut. Muistan kuitenkin kirjan olleen hyvin ajatuksia herättävä. Nuorten kirjaksi jopa vaikuttava.

Läpi yön kertoo tarinaa itsemurhaa yrittäneestä, kirjoittamista rakastavasta tytöstä, Mariasta. Kirja seuraa Marian askeleita pois masennuksesta ja kohti unelmia. Päiväkirja-muodossa ja minä-kertojana kerrottu tarina on lähellä lukijaa. Minä-muoto tuo uuden ulottuvuuden, kun tarinan edetessä pääsee seuraamaan eturivistä toisen ihmisen kamppailuja ja ajatuksia. Päiväkirjana se taas tuo lukijalle tunteen jaetusta salaisuudesta, yksioikeudesta päästä osaksi toisen ihmisen ajatuksista.

Eniten pidin siitä, ettei kirjassa säästelty mitään, ei tunteita, ajatuksia eikä myöskään sanoja. Se kuvasi rehellisesti elämää ja kaikkea mikä tulee sen kanssa. Jokaisesta päiväkirjamerkinnästä välittyi vahvasti kirjoittajan tunne ja sen hetkinen elämäntilanne, oli se sitten mittarin nokassa tai painunut syvimpään koloon sen pohjalle. Kirja on täynnä pieniä huomioita ympäröivästä maailmasta ja pienistä, huomaamattomista asioista elämässä.

Saatuani kirjan päätökseen olin helpottunut, ihmeissäni, ihastunut, surullinen ja hämilläni. Mutta se juuri tekeekin Rannelan teoksesta niin vaikuttavan ja ainutlaatuisen; se kertoo ainutlaatuisesta elämästä, yhden tarinan miljoonien muiden joukossa. Juuri tätä on elämä; tarinoita toisten joukossa, tunteiden sekamelskaa, ikuista taistelua itsensä löytämiseksi.


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Pirullinen kirjoittamattomuus

Heissan! Siitä on kyllä aikaa, kun viimeksi täällä on tullut pyörittyä. Puolisen vuotta on ollut nyt täydellistä hiljaiseloa... Selitystä ei ole. En vain ole jaksanut/viitsinyt/pakottanut itseäni kirjoittamaan. Viidestä luetusta kirjasta ja yhdestä e-kirjasta (kaikki muuten hyviä!) on jäänyt kirjoittamatta ja kaksi on jo aikaa sitten palautettu kirjastoonkin. Huokailen itsekseni itselleni.

Pieniä ajatuksia on nyt herännyt blogista ja sen jatkosta ja mahdollisista uudistuksista. Tämä mielipideuudistus ei selvästikkään tuottanut erityisen isoa tulosta, joten uusia ideoita pukkaa. Katsotaan, mitkä niistä selviävät mietintävaiheen yli ja mahdollisesti toteutettaviksi!

Jotain kirjoiteltavaa on aikomuksissa kehitellä nyt lähiaikoina taas, katsotaan onko se kirja-arvosteluja vai jotain muuta. Tältä erää kuitenkin toivottelisin kaikille koululaisille ja opiskelijoille sekä muille kesälomaa viettäville rentouttavaa loppukesää!


                                                               ~ Aino

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kirja: Silkkiäistoukka

Vihdoin sain itseni raahattua tänne ruudun taakse kirjoittamaan. Valokeilaan pääsevä kirja on maanut pöydälläni jo monta viikkoa odottamassa arvostelua. No nyt sitä sitten tulee!


Teos: Silkkiäistoukka
Kirjailija: Robert Galbraith
Alkuteos: The Silkworm
Suomentaja: Ilkka Rekiaho
Kustantaja: Otava
Painovuosi: 2014
Genre: dekkari, salapoliisikirjallisuus, kaunokirjallisuus

Sarjassa aiemmin ilmestynyt: Käen kutsu (2013)


Robert Galbraith on jälleen kerran saanut kokoon mielenkiintoisen salapoliisidekkarin. Silkkiäistoukka ei kuitenkaan yltänyt aivan edeltäjänsä, Käen kutsun, tasolle. Pidin paljon Käen kutsusta, joten rima oli erittäin korkealla seuraavalle osalle.

Aloitetaanpas niistä asioista joista pidin. Pidin siitä tavasta, jolla tämä kirja oli nivottu yhteen edeltäjänsä kanssa. Silti se pysyi omana kokonaisuutenaan ja omana tarinanaan, vaikka edellinen kirja siihen jollain tasolla vaikuttikin. Pidin myös juonen ideasta ja jollakin kummallisella tavalla kirjan raa'at tapahtumat kiehtoivat minua lukijana. Henkilöhahmotkin olivat ja pysyivät mestarillisina. Ilahduttavaa oli myös sivurooliin Käen kutsussa jääneiden hahmojen elämän lisävalotus ja nostaminen esiin.

Nyt päästään siihen negatiiviseen osuuteen. Kirja jäi vähän valjuksi, siitä puuttui suuri huippukohta. Murhaajankin kiinniotto oli jotenkin vaisu. Toki kirjassa oli jännittäviä ja yllättäviä kohtia, mutta Käen kutsussa ollut jännitysmomentti puuttui. Kuten aiemmin mainitsinkin, pidin juonesta ideana, mutta toteutus vähän ontui. Kirjan raa'at ja epäinhimmilliset tapahtumat eivät sovi kaikille luettavaksi, joten siitä voisin vähentää pienen pisteen. Se piste tulee kyllä takaisin siinä vaiheessa, kun puhutaan kuinka kirjassa on onnistuttu kuvamaan noita kamalia tapahtumia.

Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan hyvä, pieniä puutteita löytyi ja jännitysmomentti puuttui. Perusrakenteeltaan ihan kelvollinen kirja. Mutta rakastan Galbraithin henkilöhahmoja, nyt ja aina!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Sunnuntairuno

Ilmoitustaulullani on jo vähän aikaa runo, jonka löysin sattumalta siivotessani ja lajitellessani vanhoja piirrustuksia. Se inspiroi minua valtavasti ja rohkaisee joka päivä olemaan oma itseni. Joten ajattelin jakaa sen teidän kanssa, sillä jokaisen tulisi saada olla sellainen kuin haluaa.


"Kuolee hitaasti hän,
joka ei matkusta, eikä lue, eikä kuuntele musiikkia,
eikä rakasta itseään.

Kuolee hitaasti hän,
joka tuhoaa oikean rakkautensa, 
joka ei anna itseään autettavan.

Kuolee hitaasti hän,
joka muuttuu tavan orjaksi, käyden samoja polkuja joka päivä,
joka ei muuta rutiineja ja
joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteidensa väriä tai
puhumalla muunlaisten kanssa.

Kuolee hitaasti hän,
joka kieltää intohimonsa ja niiden tunteiden kuohun,
jotka kirjastavat katseen
ja eheyttävät särkyneen sydämen.

Kuolee hitaasti hän,
joka ei vaihda elämänsä tyyliä, kun on tyytymätön töyhönsä
ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan,
jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta
ainokin yhden kerran elämässään
paeta viisailta neuvoilta.

Elä tänään, riskeeraa tänään, älä anna itsesi kuolla hitaasti,
 älä unohda olla onnellinen."

-Pablo Neruda-

Minusta viimeinen lause, älä unohda olla onnellinen, on runon tärkein. Tehkää ihmiset elämästä oman näköinen, antakaa itsenne olla onnellisia!

lauantai 24. tammikuuta 2015

"Open doors and open hearts"

Löysin erään erittäin koskettavan ja inspiroivan videon ja halusin jakaa sen kaikkien lukijoideni kanssa. Tässä videossa kerrotaan koulukiusatun pojan tarina siitä, kuinka asiat muuttuivat kun hän alkoi pitää ovia auki muille ihmisille koulussaan. Näin pienellä teolla hän muutti koko koulua.

Video muistuttaa siitä, miten pienillä asioilla voi vaikuttaa suuriin asioihin. Pienillä teoilla voi muuttaa elämiä. Tervehtiminen ja hymyily tekevät ihmeitä. Jokaisen tulisi muistaa se.

Video on valitettavasti englanniksi, mutta jos jollain on jotain kysyttävää, niin vastaan mielelläni.


Ulkoasun vaihdos, taas kerran!

Heippa vaan kaikille! Siitä on jo vähän aikaa kun viimeksi istuin täällä ruudun takana blogin merkeissä. Olen nyt saanut luettua vihdoin tuon Silkkiäistoukan ja yritän psyykata itseni kirjoittamaankin siitä lähiaikoina. Mutta mutta varsinaiseen aiheeseen eli ulkoasuun.

Tein jossain vaiheessa uuden ulkoasun joka blogissa olikin jonkin aikaa, mutta en itse pitänyt siitä. Tänään se jotenkin alkoi ottamaan päähän ihan kunnolla ja oli pakko tekaista uusi. Tällainen siitä sitten tuli, itse olen ihan tyytyväinen. En kuitenkaan ihan yltänyt englantiblogin tasolle, käykää kurkkaamassa sitä täältä. Mielipiteitä saa kertoa molempine blogien ulkoasuista!